Viikko kolme

Camiguin
Ensimmäisenä päivänä teimme kierroksen Motorola'lla (kts. myös viimeinen kuva).
Kiersimme läpi saaren tärkeimmät nähtävyydet: kuumat ja kylmät lähteet, joissa molemmissa oli mahdollisuus uimiseen. Kävimme Cotta Bato'ssa, saaren aikaisemman pääkaupungin paikalla, joka tuhoutui maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa tulivuoren purkauksessa vuonna 1871. Tapahtumasta paikalla muistuttaa tänä päivänä hautausmaan paikalle mereen rakennettu iso risti. Yritimme myös kiivetä ns. Vanhalle kraaterille, mutta nyt oppaamme ja kuskimme antoi ymmärtää, että matka olisi liian pitkä. Kertoi nuorena kyllä tehneensä tuon runsaan puolen tunnin matkan. Siispä alas.

 

Paikalle on kiinnitetty myös muistolaatta, joka kertoo tapahtuman  historiasta.

Kuvassa kuljettajamme (tummempi), jonka palveluksia käytimme myös tarvitessamme kyytiä alas kylälle.

Hotellimme Hotel View sijaitsee noin 2:n km'n päässä saarta kiertävästä rantatiestä. Tie nousee tasaisesti kohti Hibochiboc-tulivuoren kraateria. Kraaterille olisi hotelliltamme vielä noin 5:n km'n kapuaminen. Tänään (ti) kävimme tuota reittiä tallaamassa, mutta matkamme jatkamisen esti keskelle metsätietä päiväunilleen heittäytynyt koira. Koiran koulutus vartiokoiraksi oli ilmeisesti vielä kesken, koska se ei edes lotkauttanut korviaan meidät kohdatessaan. Kraateri jäi siis saavuttamatta. Hyvin todennäköisesti matkanteko olisi keskeytynyt viimeistään siinä vaiheessa, kun loppunousu kraatererille olisi alkanut.

Nämä herrat tapasimme kävellessämme alas kohti rantatietä. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta kyllä seniorikansalaiset toisiaan ymmärtävät muutenkin. Pelilautana toimi levyn kappale ja pelimerkit olivat limonadipullojen korkkeja. Säännöt olivat samat kuin tutussa myllypelissä, vain ruudukko oli poikkeava, se oli vinottain.

Mambajao, saaren pääkaupunki
Ohitetaan saaren nykyinen pääkaupunki kuvalla, joka esittää paikallista kauppahallia.
Valikoima on normaali, kaikkea maan ja taivaan välillä: viljelijöiden tuotteita, elintarvikkeita, kalaa, rätei ja muuta tarpeellista rihkamaa. Asfaltoituja teitä ei Filippiineillä ole, ainakin kaikkien näkemämme päällystetyt tiet ovat betonoituja.

Viimeinen ilta Camiguin saarella
Melkein naapurissa, muttei kuitenkaan ihan kävelymatkan päässä, sijaitsee Paradiso Hillside  Restaurant And Resort. Paikalla on italilais-filippiiniläinen omistajapariskunta. Tiedossa olisi siis italialaisen keittiön herkkuja. Ravintolalan terassilta on upea näköala merelle. Myös kuuluisa 'White Island' näkyi uutisessa säässä rannikolla. Tuota nähtävyyttä voisi kutsua vaikkapa isoksi hiekkasärkäksi. Siellä ei ole mitään kasvillisuutta, emmekä pari  päivää  aiemmin arkaa nahkaa suojellaksemme vierailleet särkällä.

Viimeiset 200 metriä olisivat olleet Motorola'lle ylivoimaisia, joten lupasimme kavuta matkan ylös. Paikan isäntäkin oli kyllä luvannut tulla noutamaan nuo viimeiset metrit.
Tässä rakennuksessa on 3 vuokrattavaa huonetta, sehän tekee kohteesta resort'in.

Näkymä terassilta merelle päin. 'White Island' näkyy läikkänä kuvan keskellä. Illallinen, alkupalat, kanaa italialaisittain ja 2 lasia viiniä noin 1500 pesetaa (25€). Camiguin parhaaksi ruokapaikaksi jäi kuitenkin Restaurant Guerrera rannalla. Talo tarjosi thairuokaa.  Erityismaininta Barroso- viinistä, joka tosin oli alemmalla hyllyltä kuin meille jo aiemmin tuttu "Reserva". Hintataso oli about sama molemmissa.

Jos se on Maranellon punainen ja siinä on logo , jossa on 'stallone', se on Ferrari. Paradiso Hillside - ravintola isäntän Bruno toi meidät takaisin hotelliimme. Ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen kerta, kun meillä oli varaa  istua moisen menopeli kyytiin;-)

On aika päivittää käsitykset Motorola'sta

Kuvassa Motorola'n eri malleja. Vieläkö joku muistaa miltä vuosilta;-))

Täällä Camiguin saarella  tuo kyytipeli tosiaankin tunnetaan paremmin meille toisessa

yhteydessä tutumman laitteen nimellä.